Lahja 5 vuotiaalle?
Viisivuotias lapsi on leikki-ikäinen ja näin ollen voi tähän ikäluokkaan kuuluvalle lapselle olla jo helpompi ostaa lahja, kuin nuoremmalle.
Leikki-ikäinen tietysti leikkii paljon, joten kaikki leikkimiseen liittyvä saattaa olla hyvä idea lahjaksi.
Viisivuotias ei myöskään niin helposti erehdy nielaisemaan lelujen pieniä osia kuin nuorempi, joten lelujen kanssa voi olla rennommin mielin.
Kysele lapsen vanhemmilta mistä lapsi pitää ja etsi näihin aiheisiin liittyvää tarpeistoa.
Esimerkiksi luonnosta kiinnostunut saattaa hyötyä kiikareista tai vaikkapa suurennuslasista, jolla tutkia luonnon pienempiä ihmeellisyyksiä.
Toisaalta taas Leijonakuninkaasta pitävä lapsi voi ihastua elokuvan hahmoihin perustuviin figuureihin, joilla voi leikkiä loputtomasti.
Etsit sitten joulu- tai syntymäpäivälahjaa, uskomme näiden lahjaideoiden olevan sopivia. Toivomme, että sait tästä inspiraatiota täydellisen lahjan hankintaan 5 vuotiaalle.
Lahja 5 vuotiaalle
1. Retki elokuvateatteriin
Viisivuotias jaksaa jo keskittyä lapsille suunnattuihin elokuviin ja usein osoittaa myös itse kiinnostusta niitä kohtaan nähtyään elokuvista mainoksia esimerkiksi televisiossa.
Yksi erittäin helppo lahja onkin elokuvalippu, mutta ei siinä kaikki!
Tee elokuvakokemuksesta kokonaisvaltainen elämys viemällä lapsi elokuvan jälkeen herkuttelemaan esimerkiksi jäätelöllä ja keskustelkaa yhdessä elokuvan tarinasta.
2. Palapelit
Leikki-ikäiselle saattavat pienemmille ikäluokille suunnatut palapelit olla jo liian helppoja ja näin ollen tylsiä.
Onneksi palapelejä on saatavilla eri kokoisina ja myös eri kokoisilla palasilla.
Tuhannen palan palapeli voi olla liian pitkästyttävä, mutta jokin 500 palan peli saattaa olla juuri sopiva.
Palapelin kasaaminen vaatii kärsivällisyyttä, joten voi olla, että palapeliä kannattaa tehdä osio kerrallaan eikä rykäistä yhdeltä istumalta valmiiksi saakka. Mennään lapsen ehdoilla!
3. Figuureja leikkeihin
Elokuvista, sarjoista ja muista on yleensä saatavilla myös oheistuotteita kuten figuureja sekä vaatteita ja lakanoita.
Leikki-ikäisillä on jo ehdottomia suosikkeja esimerkiksi tv-sarjojen osalta, joten kannattaa kysyä lapselta mistä ohjelmista hän pitää ja suunnata sitten ostoksille.
Esimerkiksi Frozen -elokuva sekä Ryhmä Hau -tv-sarja ovat olleet viime aikoina kovassa suosiossa ja niistä löytyykin figuureja lasten leikkeihin.
4. Retki sisäleikkipuistoon
Huonot säät eivät houkuttele ketään ulos, mutta leikki-ikäisellä on valtavasti energiaa satoi tai paistoi.
Sisäleikkipuistoja on useita ja niissä lapset voivat leikkiä sisätiloissa huonon sään yllättäessä. Sisäleikkipuistoissa on trampoliineja, liukumäkiä sekä paljon muuta hauskaa aktiviteettia.
Ihana, vanhemmatkin pelastava lahja voi olla retki sisäleikkipuistoon. Voit tarjoutua joko viemään lapsen esimerkiksi Hoplopiin leikkimään päiväksi tai vaihtoehtoisesti voit ostaa esimerkiksi sarjalippuja sisäleikkipuistoon, jolloin lapselle on leikkiminen taattu myös sateisina ja kuraisina päivinä.
5. Lauta- ja korttipelit
Leikki-ikäisille sopivia lauta- ja korttipelejä on useita.
Niiden parissa lapsen strateginen ajattelu kehittyy tämän miettiessä seuraavaa siirtoaan pelissä, ja aika vierähtää kuin siivillä.
Pelivaihtoehtoihin kuuluvat muun muassa perinteisesti Afrikan tähti, Uno sekä Neljän suora. Nämä kolme ovat hyvin erilaisia pelejä eikä valikoima suinkaan lopu tähän!
6. Vesipyssy
Kuumiin kesäpäiviin tarjoaa viilennystä yllättävä vesisuihku vesipyssyn suusta!
Tämä vempain varmistaa takuuhauskat leikkihetket lämpimiin kesäpäiviin.
Ennen vesipyssyn ostoa sinun kannattaa kuitenkin varmistaa lapsen vanhemmilta, että kyseinen lahja on OK. Joskus vanhemmat eivät halua lasten leikkivän aseiden kaltaisilla leluilla, ja se on täysin OK – lasten vanhempien mielipidettä tulee kunnioittaa.
7. Esineitä liittyen lapsen mielenkiinnon kohteisiin – Lahja 5 vuotiaalle
Figuurien tavoin myös muita lapsen suosikkihahmoihin elokuvista, kirjoista ja tv-sarjoista liittyviä oheistavaroita voi hyvillä mielin ostaa lahjaksi – kunhan varmistat mikä lapselle juuri tällä hetkellä on se lempijuttu!
Tällaiset tuotteet voivat olla erittäin käytännöllisiä, kuten lakanoita ja pyyhkeitä tai vaatteita, joissa on kyseessä olevien hahmojen kuva.
Voit myös hassutella ja ostaa jotakin muuta aiheeseen liittyvää, kuten vaikkapa taulun tai sisustustyynyn.