Lahja 17 vuotiaalle – Mitä lahjaksi 17-vuotiaalle?

Lahja 17 vuotiaalle?

17 vuotias on esiteini ja haluaa jo itse päättää asioista, joten esimerkiksi vaatteet voi suosiolla jättää pois lahjaehdotuksista; lapsen on paras valita ne itse kaupasta vanhempiensa kanssa.

Toisaalta voit antaa lapselle lahjakortin ja lähteä viettämään hauskaa päivää kaupungilla shoppailun merkeissä!

Tällöin esiteini voi itse päättää mitä haluaa ostaa ja voitte samalla viettää yhteistä laatuaikaa.

Etsit sitten joulu- tai syntymäpäivälahjaa, uskomme näiden lahjaideoiden olevan sopivia. Toivomme, että sait tästä inspiraatiota täydellisen lahjan hankintaan 17 vuotiaalle.

Lahja 17 vuotiaalle

Sort By

Raha

Rahalla lapsi voi itse ostaa mitä haluaa tai mikä vielä parempi, pistää rahan säästöön.

Hyvä idea onkin avata lapselle esimerkiksi rahasto, joka kerää korkoa ajan kuluessa. Lapsi voi täysi-ikäisenä halutessaan nostaa rahaston tuoton omalle tililleen.

Erityisesti käteinen raha on monen esiteinin mieleen. Sopivaa rahasummaa ei ole kiveen hakattu, joten siitä voit keskustella lapsen vanhempien kanssa tai mennä itsellesi sopivalla summalla.

Konsoli- tai tietokonepelit – Lahja 17 vuotiaalle

Jos nuori teini harrastaa paljon pelaamista tietokoneella tai konsolilla kuten Xbox:lla, voit olla varma, että peli on hyvä lahjaidea.

Kannattaa etukäteen kysellä minkä pelin lapsi haluaisi, ellet itse ole jo hyvin perillä hänen pelimaustaan esimerkiksi pelattuasi hänen kanssaan monia kertoja.

Varmista myös mille laitteelle peli tulee, jotta et vahingossa osta peliä sellaiselle laitteelle, jota lapsen kotona ei olekaan. Sitten voit nauttia lapsen peli-innosta tai vaikkapa pelata hänen kanssaan!

Karkki

Jelly Belly makeisrasia

Karkki on helppo ja vastustamaton lahja, jolla et voi mennä mönkään.

Lapset yleensä pitävät kaikesta makeasta. Varmista lapsen vanhemmilta mahdolliset allergiat, jotta et vahingossa anna pähkinäallergikolle hasselpähkinäsuklaalevyä.

Karkkilahjan ei tarvitse olla valtava ollakseen onnistunut; iso karkkipussi tai suklaalevy on mainio lahja.

Jos olet nähnyt lapsen syövän tiettyä karkkia, esimerkiksi tietyn merkkistä suklaalevyä, voit ostaa samoja karkkeja lahjaksi; tällöin karkkilahja on varmasti mieluinen.

Tekninen lahja

Voit esimerkiksi antaa lahjaksi matkapuhelimen, tabletin tai kannettavan tietokoneen.

Muita suosittuja lahjoja voivat olla pelikonsoli tai pelikonsolipelit.

Kindle

Kindle on laite, jolla voi lukea Amazonin verkkokaupasta ostettuja kirjoja.

Enää ei tarvitse raahata kirjapinoja mukaan automatkalle vaan pelkkä tabletin kokoinen Kindle -laite riittää.

Se varastoi sisäänsä kokonaisen kirjaston. Kindle onkin kätevä lahja lapselle – ja siitä on iloa vuosiksi eteenpäin!

Lasten kirjoista suuri osa on myös saatavilla sähköisinä e-kirjoina, joten laitteelle todella riittää käyttöä nuoren lukutoukan käsissä.

Kuulokkeet – Lahja 17 vuotiaalle

17 vuotiaalla on jo suosikkibändejä, joiden musiikkia hän haluaa luukuttaa täysillä. Vanhemmat eivät välttämättä tästä pidä – eivätkä kanssamatkustajat julkisessa liikenteessä.

Kuulokkeet ovatkin täydellinen lahja musiikkia rakastavalle lapselle.

Kuulokkeita on saatavilla erilaisilla kuoseilla, joten niissä voi keikkua mukana esimerkiksi lapsen suosikkielokuvan hahmoja.

Voit valita johdolliset tai johdottomat kuulokkeet, jotka toimivat Bluetooth-yhteyden kautta. Kuulokkeita saa myös nappikuulokkeina.

Kannattaa miettiä milloin lapsi käyttää kuulokkeita ja valita sen mukaan niihin tarvittavat ominaisuudet. Esimerkiksi langallisten kuulokkeiden langat ovat monesti tiellä.

Hyvä kirja

Tässä on monta eri mahdollisuutta. Voit antaa fiktio-klassikoista fiktio kirjoihin. Mitä harrastuksia ja kiinnostuksia hänellä on – ehkä löytyy sopiva harrastuskirja hänelle?

Valinnaisesti sanomalehti- tai lehden tilaaminen voi olla hyvä 17 vuotislahja.

Elokuvaliput

Elokuvaliput ovat kätevä lahja!

Sinun ei tarvitse vaivata päätäsi koittamalla miettiä mistä lahjasta lapsi tykkäisi ja lapsi pääsee itse päättämään mihin elokuviin liput käyttää.

Lapsi voi myös tarjota halutessaan ystävälleen elokuvakokemuksen.

Elokuvalippuja voi ostaa useista eri paikoista, kuten monista supermarketeista sekä R-kioskeilta ja tottakai elokuvateattereista.

Lahjakortti

Lahjakortti coolstuff.fi
Lahjakortti – Coolstuff.fi

Lahjakortteja saa kaikkiin vaatekauppoihin sekä moniin muihin liikkeisiin.

Liike, johon ei saa lahjakorttia, on jo poikkeus.

Näin ollen lahjakortti on helppo vaihtoehto sekä sinulle lahjan antajana että lahjan vastaanottajalle, jonka ei tarvitse miettiä pitääkö hän saamastaan lahjasta vai ei.

Nuoret myös usein toivovat lahjakortteja lahjoiksi, koska voivat itse tehdä päätöksen siitä, mitä niillä ostavat.

Kannattaa pitää silmät auki ja kiinnittää huomiota muun muassa siihen, minkä merkkisiä vaatteita esiteini käyttää. Nämä ovat vinkki siitä, minkä liikkeen lahjakorttiin sinun kannattaa sijoittaa.

Sähköinen Lahjakortti – Coolstuff.fi

Katso myös: